Toukokuussa on vahvistunut sopimus, josta Henri Altomaa on iloinen ja ylpeä: hän on solminut yhteistyösopimuksen Hankookin kanssa. Ensimmäinen uuden toimittajan renkailla ajettava kisa on SM-rallin Imatran osakilpailu 22.–23.5.2026.
”Sopimus Hankookin kanssa on meille tosi kova juttu! Paitsi taloudellisesti, myös henkisesti: Tuntuu mielettömän hyvältä, että tuollainen iso toimija uskoo meidän tekemiseen.”
Altomaan kevääseen on mahtunut fyysisen kunnon ylläpitämistä, nuottitreenejä kartturi Jussi Kärpijoen kanssa, paljon tunteja tallilla ja testikilometrejä sekä auton että renkaiden osalta. Auton kaikkineen on nyt hyvässä iskussa ja valmiina kilpailuun. ”Mitä lähemmäksi kisaa tullaan, sitä tiivimmin illat kuluvat tallilla. Meillä on osaava ja toimiva porukka, jonka kanssa tätä tehdään, niin eihän tässä ole hätäpäivää”, Altomaa kertoo tyytyväisenä.
Tuleva kilpailu on Altomaalle vasta toinen soraralli nelivetoautolla – edellisestä on miltei kaksi vuotta. Silloin hän ajoi nelikolla ensimmäistä kertaa kilpaa ja varmisti itselleen junioreiden Suomen mestaruuden.
”Imatran kisaa odotan enemmän kuin lapsena joulua! 86 kilometriä silkkaa hauskuutta! Voittoahan mä sieltä lähden hakemaan”, Riihimäellä luokkansa toiseksi sijoittunut Altomaa sanoo. ”Todella mielenkiintoista päästä itselleni aivan uusille teille ajamaan. Olen kuullut, että reitille mahtuu monenlaista, pientä ja luonteikasta tietä, joissa on hauskoja ylityksiä, ja loppuosa on sitten isompaa baanaa.”
Viikonloppuna nähdään Altomaan vihreästä valkeaksi muuttunut sotaratsu ensimmäistä kertaa uudessa kuosissaan. Altomaa kilpailee Imatralla numerolla 12.
Altomaan rallitaipaletta voit seurata myös sosiaalisessa mediassa
IG: @henrialtomaa FB: Henri Altomaa Tiktok: @henri.altomaa Youtube: HenriAltomaa